Henkilökuntaamme kuuluvat 2 eläinlääkäriä ja 2 hoitajaa. Jatkokouluttautuminen on intohimomme, jotta voisimme pitää lemmikistäsi mahdollisimman hyvää huolta!
Peruseläinlääkäripalvelujen lisäksi meillä on osaamista mm. silmäsairauksista, hammashoidoista sekä sisätaudeista. Eläinlääkärimme Johanna hoitaa myös hevosasiakkaita Etelä-Karjalan alueella.
MMK, DVM
Olen työskennellyt eläinlääkärinä vuodesta 2018. Valtaosa potilaistani on koiria, kissoja ja hevosia, mutta vastaanotolleni ovat tervetulleita myös eksoottisemmatkin otukset.
Työssäni minulle on tärkeää tarjota lemmikkipotilaalle kiireetön eläinlääkärikäynti, niin eläimen, kuin omistajankin tarpeet huomioiden hoitoon liittyen.
Olen perehtynyt hammashoitoihin ja silmäsairauksiin; teen työn ohessa myös Pohjoismaista silmätarkastuseläinlääkärintutkintoa. Sydämellisesti tervetuloa!
Olen valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2019 Helsingin Yliopiston Eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt kunnaneläinlääkärinä sekä pieneläinklinikoilla. Erityisinä mielenkiinnon kohteinani ovat yleiseläinlääketieteen lisäksi sisätaudit, ultraäänitutkimukset sekä neurologia.
Minulle on työssäni tärkeää erityisesti lemmikin ja omistajan empaattinen kohtaaminen sekä avoin keskustelu erilaisista tutkimus- ja hoitovaihtoehdoista. Tahdon tarjota välittävän ja rauhallisen ilmapiirin myös pelokkaille eläimille ja lemmikistään huolissaan oleville omistajille.
Haluan jatkuvasti ylläpitää ja syventää eläinlääketieteellistä osaamistani säännöllisellä jatkokouluttauttautumisella, jotta voisin auttaa potilaitani mahdollisimman hyvin.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!
Olen valmistunut eläintenhoitajaksi vuonna 2021 ja suorittelen parhaillaan viimeisiä klinikkaeläinhoitajan opintoja. Hevosten parissa olen toiminut lähes koko ikäni, mutta viime vuosien aikana mukaan on tulleet myös pieneläimet. Hevosten lisäksi myös kissat ovat erityisen lähellä sydäntä, ja niitä löytyykin kotoa kaksi kappaletta.
Olen työskennellyt klinikkaeläinhoitajana vuodesta 2021 lähtien. Miulla eläimet ja varsinkin koirat on enemmän elämäntapa kuin harrastus. Kotoa löytyy useampi koira; rotuina kleinspitz ja grosspitz, sekä kaksi kissaa, kanoja ja ankkoja. Vapaa-ajalla reissataan paljon koirien kanssa näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Työssäni miulle on tärkeää ottaa huomioon jokainen potilas yksilöllisesti, niin heidän omistajat kuin myös lemmikit. Erityiset mielenkiinnonkohteet työssäni ovat akuuttipotilaissa, hammaspuolella sekä koirien lisääntyminen kiinnostaa myös erityisen paljon.
VuoksiVet on Imatralla sijaitseva yksityinen eläinlääkärin vastaanotto, joka tarjoaa eläinlääkäripalveluja lemmikkipotilaille.
Kaikki palvelut ja vapaat ajat eivät ole varattavissa netin kautta, joten otathan yhteyttä soittamalla mikäli et löydä sopivaa aikaa.
© 2024 VuoksiVet Oy. Design: Elovisual. Tietosuojaseloste.